
Työtapaturmavakuutus pitää sinut turvassa
Ensimmäinen työpaikka tulossa? Työelämään astuessasi on tärkeää tuntea omat oikeutesi. Yksi tärkeimmistä oikeuksistasi on työtapaturmavakuutus, joka turvaa sinut, jos työpaikalla tai työmatkalla sattuu odottamaton vahinko.
Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on lakisääteinen vakuutus, jonka kaikkien työnantajien on otettava työntekijöilleen. Työnantaja maksaa ja hankkii vakuutuksen. Vakuutus korvaa työtapaturmat ja ammattitaudit vahingon sattuessa.
Työtapaturmia ovat työssä tai työmatkalla sattuvia, ulkoisista tekijöistä johtuvia odottamattomia ja äkillisiä tapahtumia. Näitä voivat olla esimerkiksi liukastumiset, haavat tai työkaluista saadut vammat. Ammattitaudit taas ovat työn aiheuttamia sairauksia, kuten esimerkiksi työssä olevan altisteen aiheuttamia ihottumia. Välillä ammattitaudit ilmenevät vasta pitkän altistumisen jälkeen.
– Ammattitauteja voivat olla esimerkiksi akryylikynsiä laittaessa saatu akryyliallergia tai asbestin aiheuttamat sairaudet, kertoo Pettilä.
Lotta Pettilä työskentelee työtapaturma- ja ammattitautivakuutusten parissa Tapaturmavakuutuskeskuksessa ja näkee työssään päivittäin, kuinka tärkeää on, että työntekijät ovat vakuutettuja ja ilmoittavat tapaturmistaan.
– Työtapaturmavakuutus on tärkeä kaikille. Saatat esimerkiksi kompastua portaissa ja sinulta murtuu ranne tai vaikka toimistotyöläisenä kaadut työmatkalla liukkaalla ulkona. Näitä voi sattua jokaiselle, ja silloin vakuutus on tärkeä, kertoo Pettilä.
Työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus turvata työntekijänsä työtapaturmien ja ammattitautien varalta. Vakuutusasiat kannattaa ottaa puheeksi työnantajan kanssa jo perehdytysvaiheessa. Vahingon sattuessa tulisi ilmoittaa esihenkilölle mahdollisimman nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Vahinko, joka aluksi saattaa vaikuttaa pieneltä, voi myöhemmin vaatia lisätoimenpiteitä, ja silloin on tärkeää, että vamma on dokumentoitu. Kun olet ilmoittanut esihenkilölle tapaturmasta, korvausprosessi lähtee vakuutusyhtiöllä etenemään tehokkaast

– Esihenkilölle pitää ilmoittaa, jos sattuu tapaturma, ja esihenkilön on sen jälkeen tehtävä vahinkoilmoitus, jolloin korvauskäsittely lähtee etenemään. Sen jälkeen hakeudut esihenkilön neuvomaan lääkäriin. Hoitolaitoksessa tapaturmaa koskevat asiakirjat ohjataan vakuutusyhtiölle, kertoo Pettilä.
Tapaturmia voi tapahtua työpaikalla kaikille, iästä ja alasta riippumatta. Vakuutus on kuitenkin erityisen tärkeässä roolissa nuorille, sillä alle 25-vuotiailla on korkein työpaikkatapaturmien taajuus. Vaikka nuoret ovat vanhempia kollegoitaan fyysisesti paremmassa kunnossa, vahinko voi sattua esimerkiksi läikkyneeseen kahviin liukastuessa. Liukastumisesta tai horjahtamisesta johtuneet tapaturmat ovatkin yleisimpiä työtapaturmia. Moni nuori aloittaa työuransa palvelu- ja myyntityössä, ja näissä tehtävissä sattuu runsaasti työtapaturmia.
Ensimmäisellä työpaikalla riittää opittavaa ja mietittävää, eikä lääkärimaksujen pitäisi olla yksi niistä. Vakuutuksen ansiosta voit keskittyä uuden oppimiseen ja nauttia kesätöistä.
– Vakuutus on äärimmäisen tärkeä juuri nuorille. Se on turva, joka on aina taustalla. Jos sinulle sattuu tapaturma, vakuutus korvaa hoidon, mahdolliset ansionmenetykset ja jopa mahdollisen kuntoutuksen, kiteyttää Pettilä.
Vaikka työntekijät ovat vakuutettuja, henkiä on vain yksi, joten pidä huolta työterveydestäsi ja noudata työpaikan antamia työturvallisuusohjeita. Jos mietit työturvallisuuteen tai vakuutukseen liittyviä kysymyksiä, ole rohkeasti yhteydessä esihenkilöösi.
Työtapaturmavakuutus korvaa tarvittaessa:
- Sairaanhoitokulut
- Ansionmenetyksen
- Kuntoutuksen
- Haittarahan pysyvistä vammoista
Katso lisää: www.tvk.fi
FB @tapaturmavakuutuskeskus
X @tapvakkeskus
LinkedIn @tapaturmavakuutuskeskus