
Johanna Nordblad – Pinnan alla
Vapaasukelluksen pioneereja Suomessa ja yksi maailman parhaista naisvapaasukeltajista. Johanna on tehnyt vapaasukelluksessa 3 maailmanennätystä ja tällä hetkellä hänen nimissääni on jääsukelluksen maailmanennätys, 103 metriä avannosta avantoon pelkässä uimapuvussa. Hän toimii myös vapaasukelluskouluttajana sekä kilpailee Suomen vapaasukelluksen maajoukkueessa.
Vuonna 2000 Johannaa pyydettiin kokeilemaan vapaasukellusta. Tuohon aikaan Suomessa oli vain yksi kilpaileva vapaasukeltaja Olli Loukola ja yksi, joka oli kiinnostunut lajista, Johannan sisko Elina Mannisen silloinen puoliso Jyri Manninen.
Jo samana vuonna hän osallistui ensimmäisiin MM-kisoihin Ranskassa.
Johanna Nordblad kuuluu Suomen vaapaasukellusmaajoukkueeseen. Kisoissa kisataan kolmessa lajissa: hengen pidätyksessä, pituudessa ja syvyydessä. Vuonna 2004 hän teki vapaasukelluksen maailmanennätyksen pituussukelluksessa sukeltamalla 158 metriä räpylöillä altaassa. Myöhemmin hän paransi ennätyksen 192 metriin.
”Pinnan alla ajatukseni ja tunteeni kutistuvat ja hiljenevät. Keskityn vain hetkeen, sukeltamiseen ja kehoni tuntemuksiin”, Johanna kertoo tuntemuksistaan veden alla ja jatkaa. ”Vapaasukelluksessa olin vapaa, huomasin etten tarvitse laitteita mihinkään. Ihminenhän osaa sukeltaa luonnostaan ilman laitteitakin!”
Kurssit
Johanna järjestää muun muassa myös vapaasukelluskursseja. Se on sukeltamista ilman laitteita – ja ennen kaikkea taito rentoutua, hallita hengitystä ja luottaa kehoon. Alkeiskurssille voi tulla, vaikka ei olisi vesipeto, perus uimataito riittää. Kurssilla opitaan hengityksen pidättämistä, rentoutumista vedessä ja turvallisen sukelluksen perusteita.
Lisää kursseista:
www.freedivinghelsinki.com
Lue Johannasta:
www.johannanordblad.com
FB: @johannanordblad
IG: @johannanordblad
TikTok: @johannanordblad
Freediving Helsinki – vapaasukelluskoulu
Käyntiosoite Green Water Pro Oy
Särkiniementie 5, 00210 Helsinki
Kouluttaja Johanna Nordblad
johanna@johannanordblad.com
