“Haudankaivajan työ on synkkää ja masentavaa” on yksi ennakkoluuloista, joita haudankaivajat kuulevat usein.
Tarmo Junnilan mukaan ala on kuitenkin paljon muutakin. Pitkällä urallaan seurakunnassa hän on päässyt kokemaan ja näkemään paljon – asioita, joista suurin osa meistä ei tiedä juuri mitään.

Haudankaivajan ammattia arvostetaan Suomessa tutkimusten mukaan paljon, ja alalla on pitkät perinteet. Ennen vanhaan haudat kaivettiin lapiolla, kun taas nykyään kaivamiseen käytetään pienkaivinkonetta. 

– Aikanaan haudat olivat 180 cm syviä, ja kaivoin niitä puolitoista tuntia lapiolla, kertoo Junnila.

Vaikka monet vierastavat kuolemaa ja hautausmaalla työskentelyä, monet haudankaivajat kuvaavat työtään merkitykselliseksi ja kunnioittavaksi. Junnilan mukaan työhön liittyy paljon huolellisuutta ja arvokkuuden ylläpitämistä, eikä työssä keskitytä sen synkkyyteen.

Junnila työskenteli seurakunnan vahtimestarina vuonna 1983 ja sai mahdollisuuden tuurata sairaslomalle jäänyttä haudankaivajaa. Myöhemmin Junnila sai vakituisen työpaikan haudankaivajana. Junnilan pitkän uran aikana on ehtinyt tapahtua paljon, ja hänellä riittää kerrottavaa vuosien varrelta.  – Kerran meinasin jäädä jumiin hautaan. Ennen vanhaan ei ollut mitään turvajärjestelmiä, ja olin kaivamassa yksin hautaa. Haudassa oli juoksevaa hiekkaa, ja kun yritin nousta ylös, haudan yläpäässä olevat laudat löivät kiinni. Onneksi pääsin pois – minun ei kuulunut jäädä siihen hautaan, muistelee Junnila.

Teknologia on helpottanut ja nopeuttanut haudankaivajien työtä, ja nykyään alaa säännöstellään tarkasti. Vaikka modernit pienkaivinkoneet ovatkin osittain korvanneet lapion työkaluna haudan kaivuussa, ei perinteistä lapiotyötä ole kokonaan unohdettu. Junnila painottaa, että haudan viimeistely on edelleen käsityötä, jossa lapiolla muotoillaan haudan reunat siistiksi ja varmistetaan sen lopullinen, arvokas ulkonäkö. 

Haudankaivajaksi päätyvät usein seurakunnan työntekijät tai ihmiset, joilla on kokemusta samantapaisesta työstä. Haudan kaivaminen eroaa paljon muista kaivuutöistä, vaikka se olisikin teknisesti samanlaista. Hautausmaalla töitä tehdessä ympärillä liikkuu surevia omaisia ja töitä tehdessä pyritään käyttäytymään hillitysti ja arvokkaasti.

– Harvoin kukaan ajattelee haudankaivajan ammattia kutsumusammattina, mutta alalle hakeutuu tietynlaisia ihmisiä. Monet ovat aiemmin tehneet kaivinkonetöitä ja sieltä siirtyneet haudankaivajiksi, Junnila kertoo. 

Junnila on itse ollut alalla kaksikymppisestä asti ja nähnyt, kuinka ala kehittyy. Monet nuoret saattavat vierastaa alaa, mutta Junnilan mukaan kannattaa itse ottaa alasta selvää ja tehdä omat johtopäätöksensä. Työ ei ole samanlaista kuin elokuvissa. 

– Alasta on paljon ennakkoluuloja, mutta kannustaisin rohkeasti hakeutumaan alalle, jos töitä on tarjolla. Nykyään työ on turvallisempaa, eikä sitä tarvitse tehdä yksin. Uusien koneiden ansiosta työ ei myöskään ole enää yhtä fyysistä, kertoo Junnila.

Seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnon voi suorittaa monessa eri opistossa. Tutkinnon jälkeen voi työskennellä esimerkiksi seurakuntamestarina, hautausmaanhoitajana, hautaustoimiston asiakaspalvelutehtävissä tai vainajien kuljetustehtävien kanssa. Opinnoissa opiskelijat saavat teoreettista tietoa hautausalan käytännöistä, lainsäädännöstä ja eettisistä kysymyksistä. Monessa seurakunnassa koulutuksen voi saada myös työn ohessa. 

Haudankaivajan myytit

1. Haudankaivajat kaivavat hautoja käsin lapiolla.
Nykyisin hautojen kaivaminen tehdään lähes aina koneellisesti (pienkaivureilla), etenkin kaupungeissa ja isommilla hautausmailla. 

2. Haudankaivajan työ on synkkää ja masentavaa.
Vaikka työ liittyy kuolemaan, haudankaivajat kertovat usein kokevansa työnsä tärkeäksi, kunnioittavaksi ja jopa lohdulliseksi. Työhön liittyy paljon huolellisuutta ja arvokkuuden ylläpitämistä.

3. Haudankaivajat työskentelevät yksin ja öisin.
Suurin osa työstä tapahtuu päiväsaikaan ja työ tehdään aina tiimissä, vähintään kahden henkilön voimin. Joskus aikataulut tai erikoistilanteet vaativat yötöitä.

4. Haudankaivajat ovat oudon hiljaisia tai synkkiä henkilöitä.
Tämä on puhdas stereotypia. Haudankaivajat ovat yhtä monenlaisia kuin muidenkin alojen ammattilaiset – iloisia, rauhallisia, sosiaalisia tai varautuneita.

5. Haudankaivajan työ on pelkästään hautoja ja hautajaisia.
Työtehtäviin kuuluu yleensä myös puistojen ja viheralueiden hoitoa, muistomerkkien kunnossapitoa, hautausmaan infrastruktuurin ylläpitoa ja asiakaspalvelua omaisten suuntaan.

6. Haudankaivaja ei tarvitse koulutusta.
Suomessa haudankaivajat voivat kouluttautua esimerkiksi hautaustoimen perustutkinnolla tai erilaisilla kursseilla, ja ammattitaito vaatii myös turvallisuus- ja hygieniaosaamista sekä asiakaspalvelutaitoja.

7. Haudankaivaja ei tunne surua tai kuoleman vaikutusta.
Vaikka ammatillinen suhtautuminen kehittyy kokemuksen myötä, monet haudankaivajat kokevat oman työnsä osana yhteisön surutyötä ja kokevat syvää kunnioitusta vainajia ja omaisia kohtaan.